Microsoftin lopetusilmoitus herätti minussa ahdistuksen tunteita ja palautti mieleen 90- luvun laman tuoman eletyn elämän.

Vähän taustaa eletystä elämästä. Olemme avioituneet vuonna 1977 ja rakas esikoisemme syntyi loppuvuodesta samana vuonna. Mieheni haki Turun tekniseen opistoon ja aloitti koulutuksen syksyllä 1977. Esikoisemme ollessa 3kk minulle tarjoutui päivätyön tekemisen mahdollisuus terveyskeskuksen avohoidossa. Työ oli terveydenhoitajan sijaisuuden tekemistä niin, että tein kuitenkin vain perushoitajana kotisairaanhoidollista työtä. Työ muuttui vakinaiseksi Muurlan kunnassa vuonna 1979. Olimme kaikin puolin tiukilla rahallisesti. Päätin ottaa työn vastaan ja aluksi äitini lastenhoitoavun turvin aloitin työt viikon kuluttua ylihoitajan pyynnöstä. Esikoisemme sai hyvän hoitopaikkan perhepäivähoitaja Miljalta.

Elämä jatkui muutaman vuoden miehen opiskelun merkeissä, hän valmistui huhtikuussa 1980 autoteknikoksi. Opiskelun päättymisen jälkeen hän jäin työttömäksi työhausta huolimatta.  Autoteknikkona mieheni oli vaikea saada Salosta työtä. Hän oli leimaantunut vihollisen firman pojaksi ja mieheni valmistumisvuonna hänen isänsä päätti luopua Salon Autosta ja Moottorista kokonaan. Keikkatyötä ja lyhyitä vakinaisen työn jaksojakin noihin vuosiin mahtuu. "Kaupparatsu" kokeilu ei ollut mieheni juttu. Yrittäjänäkään hän ei onnistunut ja siitä maksettiin velkoja (omia ja toisten) toistakymmentä vuotta. Sitten hän sai tilaisuuden siirtyä rakennusalalle pumppaamaan betonia, pystyttämään kauppahallien seiniä, valamaan lattioita ja jne. Rakennusalasta tuli hänen alansa. Toimeentulon hän ansaitsi tehden 16 tuntisia työpäiviä ilman rutisematta työn kylmyydestä tai raskaudesta. Työtä 80- luvulla vielä riitti.

Pojat syntyivät -81 ja 82. Olimme molemmat työelämässä ja uskoimme notkahduksista huolimatta tulevaisuuteen niin, että päätimme  aloittaa ensimmäisen oman kotimme rakentamisen Tupuriin. Osa kodistamme rakennettiin kovalla rahalla ja kovan rahan asuntolainojen korko oli tuolloin 10 - 14 %. Muutimme 1991 pääsiäisenä pankin ja aravalainan lainoittamaan kotiin. Tuossa hetkessä meillä molemmilla oli työtä.  Olin siirtynyt avoterveydenhuollosta vuodeosastotyöhön,tein lisäksi keikkatyötä aina kun siihen tilaisuus tuli. Keikkatyö oli hyvä lisä toimeentulon yllä pitäiseen. Lisäksi täytyy antaa kiitos äidilleni, joka uskollisesti vahti lapsia aina kun tarvittiin.  Vastavuoroisesti tein heille myös kankaiden lajittelutyötä. Näin tasattiin avun puntteja monet vuodet. Edesmennyttä siskoani Elinaa muistan lämmöllä  saamistani kankaista, joista sitten sain ommella lapsille vaatteita.

Kaiken tämän kaaoksen keskellä otin itselleni lisähaasteita; Markkinointi-instituuttin markkinointitutkinto 1988, valmistuin sairaanhoitajaksi 1989, sosiaalipolitiikan abron suoritin 1992, terveydenhoitajaksi 1997, työterveyshoitajaksi ensimmäisen kerran Työterveyslaitoksella 1999 ja kertauksena AMK:ssa valmistuin toistamiseen 2003 työterveyshoitajaksi, ensiavun ja terveystiedon kouluttaja 2004 ja henkisen tuen kouluttaja 2005.Pisteenä i:n päälle työturvallisuuskorttikouluttajan paperit sain 2007. Vuonna 2000 perustin oman kotipalveluyrityksen, jonka terveyteni vuoksi lopetin v. 2010. Opiskelu oli varmaan toisaalta keino mennä itse henkisesti eteen päin ja pitää yllä perheen henkistä aktiviteettia.   

Jatketaan 90-luvun lamasta. Notkahdukset rakennusalalla jatkuivat ja lopulta mieheni tekemiä 16 tuntisia työpäiviä ei ollut enää ollenkaan ja hän jäi työttömäksi. Tuolloin hän ei kuulunut mihinkään ammattijärjestöön. Yrittäjäkodin periaatteena oli ollut se, että ammattijärjestöt ovat vain duunareita varten :) . Kelalta tuli päätös päivärahasta, joka oli 0 mk, sillä vaimon tulot ylittivät toimeentulon sallitun rajan 100 markalla. Valituskaan ei auttanut. Tuo päätös on luultavasti minulla vielä jossain papereissa tallella.

Mieheni alkoi masentua, kun hausta huolimatta työpaikkaa ei irronnut mistään. Aloimme tyttäremme kanssa tukea ja pönkittää häntä hakeutumaan rakennusalan opiskeluun. Niin hän lopulta taipui opiskelemaan v. 1994 talonrakennusalaa ja rakennusalan ammattilaisen paperit hän sai v.1996. Tein edelleen keikkaa äitiyslomillani ja viikonloppuisin  aina kun minulla siihen oli mahdollisuus. Silloin tarvittiin usein sisätautiosastolle valvomoon yöksi hoitajaa. Keikaksi kelpasi ompelutyöt ja siskoni kangaskaupan tiskin takana oleminen tai isän yrityksen kankaiden pakkaus. Olen yhden ainoan kerran hakenut mieheni opiskelun alkaessa toimeentulotukea yhdeksi kuukaudeksi. Perushoitajan palkkani oli pieni, tuloja ei muusta tullut kuin työstäni ja mieheni opiskelu täytyi aloittaa, kun opistoon oli valintakokeen jälkeen sinne päässyt.  Hain opiskelun ajaksi asumistukea, se saatiin. Saatiin myös toimentulotuki yhdeksi kuukaudeksi, mutta se piti maksaa takaisin ja se vähennettiin seuraavan kuukauden asumistuesta. Sosiaalijohtaja Auerin ilmoitus tuli nuhteiden kera; " ettei vain tule tavaksi, siksi on maksettava takaisin vaikka onkin toimeentulotukea". Sen jälkeen päätin, että en alistu enää koskaan sosiaaliluukulle pyytämään elantoomme rahaa. Se oli niin loukkaava kokemus, että sitä en kenellekään toivoisi.

Lamasta selvittiin, mutta ei ilman lasteni ja omien vanhempieni tukea. Tytär vanhimpana joutui poikien kanssa välillä koville, hulvattomia kun tuolloin olivat ;) . Mieheni löysi lopulta vakinaista työtä rakennusalalta, mutta lama oli jättänyt omat jälkensä perheen talouteen ja ne on ollut vielä maksettavana. Rakennusfirman palveluksesta hänet kutsuttiin opettamaan Salon aikuiskoulutuskeskukseen talorakentamisen muurausalaa. Hän otti haasteen vastaan ja uskoi omiin kykyihinsä. Siellä hän on edelleen ja siinä ammatissa hän opiskeli itselleen pedagogisen pätevyyden. Nyt uuden laman iskiessä Saloon hän kantoi kortensa kekoon ja nuorempien opettajien eduksi hän valitsi osa-aikaeläkkeen. Tiimipalaverissa selkeästi oli kaksi vaihtoehtoa; jokun opettaja irtisanominen tai sitten mieheni osa-aikaeläke. Nyt meitä on taloudessa vain kaksi ja pärjäämme kyllä vaikka elämä ei ole tuonut lopullista helpotusta tuon ensimmäisen laman jälkeen. Aina tulee jotain uutta joka mullistaa ns. helpon elämän takaisin kaidalle polulle.

Toivon niille salolaisille ja muualla asuville työttömyyden keskelle jääville sitkeyttä, taistelutahtoa ja viisautta. Eropaketit kannattaa hyödyntää tulevaisuutta ajatellen ja liikkeelle on lähdettävä heti. Toivon myös sitä, että perheissä jompi kumpi on työssä, sillä se helpottaa tavallista arkea ja henkistä selviytymistä. Muistakaa yksi ohje, syyllisiä ette ole te, vaan tämä liiallinen yrittysten nälkä rahasta ja markkinatalouden kilpailu paremmuudesta. Tyytykää vähempään ja eläkää perheellenne,tukekaa toinen toisianne arjen keskellä. Yhtä kadun ja se on menetetty aika, joka oli poissa lapsilta ja puolisolta. En halunnut nöyrtyä sosiaalitiskin taakse, joka on toisaalta säilyttänyt omanarvon tuntoni. Opiskelun olisin voinut jättää vähemmälle, mutta toisaalta se piti minut hengissä.   

Nyt Suomen hallitus kehoittaa yrityselämään lähtemistä. Tässä kohtaa voin kokemuksella sanoa, että kaikista ei ole yrittäjiksi. Älkää lannistuko, toteuttakaa unelmaanne siitä mitä todella haluatte tehdä. Kaikkea hyvää ja kannustusta tulevalle ajalle. Yritän itse tehdä parhaani politiikkona, vaikka en voi luvata sitä, että kaikki palvelut säilyy.