keskiviikko, 29. kesäkuu 2016

Äyräväisen blogi

On surullista, että Tapio Äyräväinen ottaa pontta politiikkansa tekemiseen pienen puolueen rohkeudesta ja aloitteen tekemisestä. Hän kirjoittaa blogissaan, että "aloitteemme oli täysin aiheeton, sillä toimenpiteet on jo aloitettu Antti Rantakokon eläkkeelle siitymisen vuoksi. Pyörät pyörivät jo". Lisäksi hän blogissaan kirjoittaa, että meidän kolmen allekirjoittama aloite olisi osoitus siitä, että kaupunginjohtaja olisi mielestämme kelvoton.Vakava väite Äyräväiseltä, asiasta ja meidän tuntemuksista, jolle ei ole todisteita.
Mihin suuntaan ne Äyräväisen ilmoittamat pyörät mahtavat pyöriä, kun ei ole näkynyt ilmoitusta avoimesta kaupunginjohtajan virasta, ei ole näkyvillä suunnitelmaa miten tullaan toimimaan jne.

Aloitteemme oli mielestäni välttämätön, että saadaan valintaprosessi liikkeelle. Tietenkin saattaa olla niin, että kaupungunhallituksessa on taas toimittu hiljaa ja hiipien, kuten nykyisin niin usein huomaa tapahtuvan. Mistä voi valtuutettu tietää, että prosessi on lähtenyt liikkeelle.
Kaupunginjohtajan siirtyminen eläkkeelle tuo toimenpiteitä niin kaupunginhallitukselle, kuin myös valtuustolle, joka valitsee uuden kaupunginjohtajan.
Kaupunginjohtajavalinta pitää tehdä asiallisesti niin, että sitä virkaa ei hoideta väliaikaisratkaisuin. Väliaikaisratkaisut saattaisivat johtaa pysyvään olotilaan ja Salon kaupungissa ei ole varaa tähän pelaamiseen.

Nyt sanon kuitenkin OMAN NÄKEMYKSENI ja VAIN OMANI. Olen avoimesti sitä mieltä, että Rantakokko on antanut kaikkensa ja hän on osoittanut sen meille antamalla viestin ilmoittamalla SSS:n välityksellä, että siirtyy eläkkeelle. Mielestäni hän on itse vapaaehtoisesti tehnyt tämän ilmoituksen ja suon hänelle ansaitut eläkepäivät. Kysymys aloitteen laatimisesta oli minulle asia, jolla punnitsen myös hänen ilmoituksensa pitävyyden ja katson seisooko mies sanojensa takana.

Antti Rantakokko olisi minun puolestani voinut olla virassaan hamaan tulevaisuuteen asti, mutta hän julkisesti päätyi toisenlaiseen ratkaisuun. Tuo ilmoitus SSS:n kautta ei kuitenkaan antanut kaupunginhallitukselle sellaista selkärankaa, että olisivat aloittaneet virallisen haun kaupunginjohtajan virkaan. Meillä on nyt kiire julistaa virka auki haettavaksi, sillä kesällä kaupungin sisällä ei tapahdu mitään sellaista, johon tarvitaan luottamushenkilöitä. Siinä haussa ei riitä se, että vain haetaan. Siinä järjestetään myös haastattelut, ehkä testaukset,siinä tulee vastaan lomien pitämiset eläkkeelle jäävälle kaupunginjohtajalle sekä virkaan astuvalle henkilölle.

Asia ei ollenkaan ole niin suoraviivainen, kun Äyräväinen asian näkee. Hänen blogikirjoituksensa on populistinen ja ääniä kalasteleva kirjoitus. Ymmärrän toisaalta Äyräväisen tuskan. Siitä tuskasta en halua nyt kirjoittaa muuta kuin, että ystävä pitää ystävän puolia.

Äyräväiselle viesti; TÄMÄ EI OLLUT TÖRÄYS ! Hyvää kesälomaa sinullekin ja pysytään realiteeteissa myös kesälaitumella ollessa.

 
Poliitikko · 96 tykkäystä

keskiviikko, 15. kesäkuu 2016

Ero Kokoomuksesta ja mietteitä menneestä

Tunnen tänään suurta helpotusta siitä, että olen toistamiseen sitoutumaton. Tänään laitan eroilmoitukseni Kokoomukselle. Seuraavat ajatukset haluan sanoa julki.

Kokoomuksessa on paljon hyviä tyyppejä ja vaikka Käiväräisen Vesan kanssa puhuttiin vain Numpasta ja Sannasta, niin siellä on muun muassa Passin Anne, joka on tsempannut minua elämässä eteen päin. Annea tahdon siitä kiittää. Hellsbergin Ralfi on tyyppi joka ei ole koskaan lyönyt lyttyyn ajatuksiani. Hänen kanssaan on ollut hyvä työskennellä lautakunnassa. Hjeltin Mika on tyyppi, jota ei passaa unohtaa.

Keskustelumme yhteydessä Vesan kanssa puhuttiin klikistä, joka pitää sisällään henkilöt kaupunginhallituksen ryhmästä ja "mentorit" Johansson ja Manner. Kerroin myös sen, miten Viitanen ilmoitti aikanaan, että ei luota yksittäisen valtuutetun tekemään yhteistyöhön. Silloin ei ole mahdollisuutta tehdä hyvää yhteistyötä, jos ei ole ajatuksia muuten, kuin ne mitä itse pitää mentorien kanssa oikeana unohtaen koko muun ryhmän ajatukset. Näissä asioissa ei ole mitään salattavaa, kun tuo lause sisältää arvostelun toimintavastani. Niistä lausunnoista jotka koskevat myös minua, voin kirjoittaa avoimesti.

Nyt voin avoimesti ihmetellä sitä, miksi Kokoomuksessa annetaan tai on annettu niin paljon valtaa Mannerille ja Johanssonille. Tämä asia on ihmetyttänyt koko kokoomuslaista piiriä tällä alueella, asiasta ei ole vain haluttu tai uskallettu puhua. Nyt voin tämän ihmetyksen heittää vapaasti keskusteltavaksi.

Jos Kokoomus voittaa vaalit niin toivon, että kaupunginhallitusta vetämään valitaan Sanna Lundström ja Nummentalon Juhani on istumassa kh:ssa. Juhanilla on hyvät suhteet maakuntaan ja niitä suhteita tarvitaan tulevaisuudessa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Sanna, puhutaan hänestä mitä tahansa, on henkilö joka kyseenalaistaa, etsii tietoa ja on tarpeen tullen tiukka mutta neuvottelukykyinen. Juuri sellainen kun lakinaisen kuuluu ja pystyy nuoruudestaan huolimatta ottamaan vastuun kh:n vetämisestä. Toivon heille runsaasti ääniä, sillä Kokoomuksessa on tehty virallinen päätös, että paikat jaetaan äänimäärän perusteella.

Nyt ,kun siirryn Kristillisten riveihin sitoutumattomana, niin oman vaalityöni teen Vallitun Pertin eduksi. Se kuuluu tähän tinkiin, jonka olen valinnut loppukaudeksi itselleni. Eikä sen työn tekeminen ole minulle vaikeaa.

Lopuksi vielä Vihreiden valtuutetuille. Minun oli helpompi asettaa itseni Kristilliseen ryhmään, mutta olen edelleen siinä ryhmässä tekemässä teidänkin kanssa yhteistyötä. Päätökseeni vaikutti myös suora yhteydenotto Kristillisten johdosta ja tiesin sitä kautta heidän haluavan aidosti minut siihen ryhmää.

Tehdään loppukausi hyvää yhteistyötä ja kesäloman jälkeen minä aloitan puhtaalta pöydältä. Vielä on ainakin yksi valtuuston kokous ennen lomaa.

Toin tämän kirjoituksen tänne blogiin, kun minulla on sellainen tuntuma, että se halutaan sensuroida pois facesivustolta RitvaSinervo os. Salakari. Näin siitä tarvittaessa jää jälki tänne blogille.

 

 

keskiviikko, 25. toukokuu 2016

Näin kirjoitin aluperäismuodossa mielipidepalstalle,22.6.16 SSS

 

Olen viime aikoina miettinyt ja tutkinut tuulivoimaan liittyviä asioita. Olen rakennus- ja ympäristölautakunnan jäsenenä joutunut päätöksenteon yhteydessä ottamaan kantaa tuulivoimaloiden  mahdollisista ympäristöhaitoista. Ongelma lausunnoissa on se, että lausunnot valmistellaan virkamiestyönä. Lautakunnassa lausuntojen muutosta voi yrittää,mutta olen katsonut sen turhaksi tuulivoimaloiden kohdalla.

Märynummen tuulivoimaloiden meluongelmasta kirjoitti paikallinen lehti (SSS 9.9.15). Kirjoituksessa Tero Kannisto kertoi miten perhe kärsii välkkeestä ja tuulimyllyistä syntyneistä äänistä. Kannisto kertoi myös heidän talonsa arvon alenneen ja vaati kaupunkia teettämään melututkimuksen. Rakennus- ja ympäristön lautakunnan esityslista 14.10.15  piti sisällään vaatimuksen Tuuliwatti Oy:lle ja Restuuli Oy:lle puolueettomasta melun mittauksesta Kanniston rakennuksen ulko- ja sen sisätiloista. 

14.10.15 tapahtui jotain sellaista, joka teki turhaksi virkamiesten esitykseen käytetyn ajan.Kannisto veti esityslistalta pois vaatimuksensa melumittauksesta tuntia ennen kokouksen alkua. Miksi,sitä emme tiedä,voimme vain arvailla.Lautakunnan esittelijän mielestä melumittaus olisi ollut tarpeen, sillä melu ylitti Valtioneuvoston uuden asetuksen mukaiset desibelin raja-arvot.

Sitten tuli julkisuuteen pommi.Kannisto lausui ajatuksiaan tuulivoiman haitoista julki Ilta-Sanomissa (23.4.2016).Kanta terveyshaitoista oli muuttunut ja enää ei olekaan ongelmia.Outoa,kun vertaa Kanniston ajatuksia paikallislehden palstoilla kirjoitettuun lausuntoon.

Keskustelin useampaan otteeseen Märyn tuulivoima-asioista valtakunnallisen tuulivoimaneuvoja Kärpijoen kanssa.Noina kertoina Kärpijoki ei kiistänyt mahdollisia syntyviä terveyshaittoja.Hän antoi neuvoja miten meluhaitan kanssa kannattaa toimia. Puhelimessa hän kertoi ympäri maata ihmisten valittavan haitoista ja että terveyshaitat ovat tuulimyllyjen lähellä asuvilla henkilöillä todellisuutta. Nämä keskustelut käytiin keväällä 2016. Hän oli tuolloin sitä mieltä, että melumittaus tulee tehdä vastustuksesta huolimatta.

Sitten tuli jälleen yllätys.Silmäni osuivat TS 6.5. kirjoitukseen.Kärpijoki antoi lehteen lausunnon,joka oli aivan jotain muuta,kuin kanssani puhelimitse käyty keskustelu. Tuosta TS:n kirjoituksesta tuli sellainen mielikuva, että lehtikirjoituksen ja puhelinkeskustelun välillä on ristiriitatilanne.Tämän vuoksi soitin uudelleen Kärpijoelle 16.5. Hän vahvisti aikaisemmin välillämme käytyjen keskustelujen olevan niin,kuin olin ne häneltä kuullut.Hän on edelleen myös sitä mieltä, että mittaukset Kanniston talossa pitää tehdä. Toimittajien kirjoitukseen hän ei ole saanut vaikuttaa, niinkuin olisi halunnut korjaukset tehtäväksi. Mitä sitten näillä kirjoituksilla haetaan.Tulee mieleen ajatus siitä, kenen etu tällä kertaa on kysymyksessä.  

Onko Suomi erillainen maa, kuin muu Eurooppa.Kun meillä ei ole tehty tutkimuksia tuulivoiman haitoista, niin ei tarvitse välittää ihmisten kokemuksista. Euroopassa on asiaa tutkittu ja on voitu osoittaa terveyshaittojen tulevan tuulivoiman melusta ja välkkeistä.Eikö Suomessa haluta ottaa oppia EU:ssa saaduista kokemuksista ja tehdyistä tutkimuksista.Meillä toimitaan niin, että odotetaan ensin haittojen tuomat terveysongelmat ja niistä syntyvät kulut. Sitten,kun ongelmat ovat todellisia,niin ollaan pulassa.

On uskomatonta, että valtio syytää rahaa tuulivoimayrittämiseen ja samalla se on valmis leikkaamaan lapsiperheiltä, eläkeläisiltä ja alemman sosiaaliluokan omaavilta ihmisiltä. En halua,enkä voi hyväksyä moista toimintaa,joka ovat niin suuresti ristiriidassa tämän ajan hengen kanssa.

Ritva Sinervo,kaupunginvaltuutettu

 

 

 

 

maanantai, 13. heinäkuu 2015

Miten selvitä perheenä, kun yritysmaailmassa notkahtelee ja työttömyys uhkaa

Microsoftin lopetusilmoitus herätti minussa ahdistuksen tunteita ja palautti mieleen 90- luvun laman tuoman eletyn elämän.

Vähän taustaa eletystä elämästä. Olemme avioituneet vuonna 1977 ja rakas esikoisemme syntyi loppuvuodesta samana vuonna. Mieheni haki Turun tekniseen opistoon ja aloitti koulutuksen syksyllä 1977. Esikoisemme ollessa 3kk minulle tarjoutui päivätyön tekemisen mahdollisuus terveyskeskuksen avohoidossa. Työ oli terveydenhoitajan sijaisuuden tekemistä niin, että tein kuitenkin vain perushoitajana kotisairaanhoidollista työtä. Työ muuttui vakinaiseksi Muurlan kunnassa vuonna 1979. Olimme kaikin puolin tiukilla rahallisesti. Päätin ottaa työn vastaan ja aluksi äitini lastenhoitoavun turvin aloitin työt viikon kuluttua ylihoitajan pyynnöstä. Esikoisemme sai hyvän hoitopaikkan perhepäivähoitaja Miljalta.

Elämä jatkui muutaman vuoden miehen opiskelun merkeissä, hän valmistui huhtikuussa 1980 autoteknikoksi. Opiskelun päättymisen jälkeen hän jäin työttömäksi työhausta huolimatta.  Autoteknikkona mieheni oli vaikea saada Salosta työtä. Hän oli leimaantunut vihollisen firman pojaksi ja mieheni valmistumisvuonna hänen isänsä päätti luopua Salon Autosta ja Moottorista kokonaan. Keikkatyötä ja lyhyitä vakinaisen työn jaksojakin noihin vuosiin mahtuu. "Kaupparatsu" kokeilu ei ollut mieheni juttu. Yrittäjänäkään hän ei onnistunut ja siitä maksettiin velkoja (omia ja toisten) toistakymmentä vuotta. Sitten hän sai tilaisuuden siirtyä rakennusalalle pumppaamaan betonia, pystyttämään kauppahallien seiniä, valamaan lattioita ja jne. Rakennusalasta tuli hänen alansa. Toimeentulon hän ansaitsi tehden 16 tuntisia työpäiviä ilman rutisematta työn kylmyydestä tai raskaudesta. Työtä 80- luvulla vielä riitti.

Pojat syntyivät -81 ja 82. Olimme molemmat työelämässä ja uskoimme notkahduksista huolimatta tulevaisuuteen niin, että päätimme  aloittaa ensimmäisen oman kotimme rakentamisen Tupuriin. Osa kodistamme rakennettiin kovalla rahalla ja kovan rahan asuntolainojen korko oli tuolloin 10 - 14 %. Muutimme 1991 pääsiäisenä pankin ja aravalainan lainoittamaan kotiin. Tuossa hetkessä meillä molemmilla oli työtä.  Olin siirtynyt avoterveydenhuollosta vuodeosastotyöhön,tein lisäksi keikkatyötä aina kun siihen tilaisuus tuli. Keikkatyö oli hyvä lisä toimeentulon yllä pitäiseen. Lisäksi täytyy antaa kiitos äidilleni, joka uskollisesti vahti lapsia aina kun tarvittiin.  Vastavuoroisesti tein heille myös kankaiden lajittelutyötä. Näin tasattiin avun puntteja monet vuodet. Edesmennyttä siskoani Elinaa muistan lämmöllä  saamistani kankaista, joista sitten sain ommella lapsille vaatteita.

Kaiken tämän kaaoksen keskellä otin itselleni lisähaasteita; Markkinointi-instituuttin markkinointitutkinto 1988, valmistuin sairaanhoitajaksi 1989, sosiaalipolitiikan abron suoritin 1992, terveydenhoitajaksi 1997, työterveyshoitajaksi ensimmäisen kerran Työterveyslaitoksella 1999 ja kertauksena AMK:ssa valmistuin toistamiseen 2003 työterveyshoitajaksi, ensiavun ja terveystiedon kouluttaja 2004 ja henkisen tuen kouluttaja 2005.Pisteenä i:n päälle työturvallisuuskorttikouluttajan paperit sain 2007. Vuonna 2000 perustin oman kotipalveluyrityksen, jonka terveyteni vuoksi lopetin v. 2010. Opiskelu oli varmaan toisaalta keino mennä itse henkisesti eteen päin ja pitää yllä perheen henkistä aktiviteettia.   

Jatketaan 90-luvun lamasta. Notkahdukset rakennusalalla jatkuivat ja lopulta mieheni tekemiä 16 tuntisia työpäiviä ei ollut enää ollenkaan ja hän jäi työttömäksi. Tuolloin hän ei kuulunut mihinkään ammattijärjestöön. Yrittäjäkodin periaatteena oli ollut se, että ammattijärjestöt ovat vain duunareita varten :) . Kelalta tuli päätös päivärahasta, joka oli 0 mk, sillä vaimon tulot ylittivät toimeentulon sallitun rajan 100 markalla. Valituskaan ei auttanut. Tuo päätös on luultavasti minulla vielä jossain papereissa tallella.

Mieheni alkoi masentua, kun hausta huolimatta työpaikkaa ei irronnut mistään. Aloimme tyttäremme kanssa tukea ja pönkittää häntä hakeutumaan rakennusalan opiskeluun. Niin hän lopulta taipui opiskelemaan v. 1994 talonrakennusalaa ja rakennusalan ammattilaisen paperit hän sai v.1996. Tein edelleen keikkaa äitiyslomillani ja viikonloppuisin  aina kun minulla siihen oli mahdollisuus. Silloin tarvittiin usein sisätautiosastolle valvomoon yöksi hoitajaa. Keikaksi kelpasi ompelutyöt ja siskoni kangaskaupan tiskin takana oleminen tai isän yrityksen kankaiden pakkaus. Olen yhden ainoan kerran hakenut mieheni opiskelun alkaessa toimeentulotukea yhdeksi kuukaudeksi. Perushoitajan palkkani oli pieni, tuloja ei muusta tullut kuin työstäni ja mieheni opiskelu täytyi aloittaa, kun opistoon oli valintakokeen jälkeen sinne päässyt.  Hain opiskelun ajaksi asumistukea, se saatiin. Saatiin myös toimentulotuki yhdeksi kuukaudeksi, mutta se piti maksaa takaisin ja se vähennettiin seuraavan kuukauden asumistuesta. Sosiaalijohtaja Auerin ilmoitus tuli nuhteiden kera; " ettei vain tule tavaksi, siksi on maksettava takaisin vaikka onkin toimeentulotukea". Sen jälkeen päätin, että en alistu enää koskaan sosiaaliluukulle pyytämään elantoomme rahaa. Se oli niin loukkaava kokemus, että sitä en kenellekään toivoisi.

Lamasta selvittiin, mutta ei ilman lasteni ja omien vanhempieni tukea. Tytär vanhimpana joutui poikien kanssa välillä koville, hulvattomia kun tuolloin olivat ;) . Mieheni löysi lopulta vakinaista työtä rakennusalalta, mutta lama oli jättänyt omat jälkensä perheen talouteen ja ne on ollut vielä maksettavana. Rakennusfirman palveluksesta hänet kutsuttiin opettamaan Salon aikuiskoulutuskeskukseen talorakentamisen muurausalaa. Hän otti haasteen vastaan ja uskoi omiin kykyihinsä. Siellä hän on edelleen ja siinä ammatissa hän opiskeli itselleen pedagogisen pätevyyden. Nyt uuden laman iskiessä Saloon hän kantoi kortensa kekoon ja nuorempien opettajien eduksi hän valitsi osa-aikaeläkkeen. Tiimipalaverissa selkeästi oli kaksi vaihtoehtoa; jokun opettaja irtisanominen tai sitten mieheni osa-aikaeläke. Nyt meitä on taloudessa vain kaksi ja pärjäämme kyllä vaikka elämä ei ole tuonut lopullista helpotusta tuon ensimmäisen laman jälkeen. Aina tulee jotain uutta joka mullistaa ns. helpon elämän takaisin kaidalle polulle.

Toivon niille salolaisille ja muualla asuville työttömyyden keskelle jääville sitkeyttä, taistelutahtoa ja viisautta. Eropaketit kannattaa hyödyntää tulevaisuutta ajatellen ja liikkeelle on lähdettävä heti. Toivon myös sitä, että perheissä jompi kumpi on työssä, sillä se helpottaa tavallista arkea ja henkistä selviytymistä. Muistakaa yksi ohje, syyllisiä ette ole te, vaan tämä liiallinen yrittysten nälkä rahasta ja markkinatalouden kilpailu paremmuudesta. Tyytykää vähempään ja eläkää perheellenne,tukekaa toinen toisianne arjen keskellä. Yhtä kadun ja se on menetetty aika, joka oli poissa lapsilta ja puolisolta. En halunnut nöyrtyä sosiaalitiskin taakse, joka on toisaalta säilyttänyt omanarvon tuntoni. Opiskelun olisin voinut jättää vähemmälle, mutta toisaalta se piti minut hengissä.   

Nyt Suomen hallitus kehoittaa yrityselämään lähtemistä. Tässä kohtaa voin kokemuksella sanoa, että kaikista ei ole yrittäjiksi. Älkää lannistuko, toteuttakaa unelmaanne siitä mitä todella haluatte tehdä. Kaikkea hyvää ja kannustusta tulevalle ajalle. Yritän itse tehdä parhaani politiikkona, vaikka en voi luvata sitä, että kaikki palvelut säilyy.

 

perjantai, 21. joulukuu 2012

Joulun odotusta

Eilen sain ystävältäni huomautuksen siitä, että en ole pitkään aikaan kirjoittanut blogillani. Olen ollut vähän laiska kirjoittamaan  -  vaikka en muuten laiska ole ollutkaan. Onhan sitä käyty loppuvuodesta erilaisia selvitysjuttuja tulevaa uutta valtuustokautta 2013 ajatellen. 

Kävin mm. Raumalla haastattelemassa Kosken Karia (Uudenkaupungin "pelastaja"). Laitan tapaamisesta kirjoittamani muistion teille lukijani tiedoksi. Kun sitä luette, täytyy muistaa, että Uudenkaupungin nettovaje oli 12 ,5 miljoonaa euroa, kun budjettivaje meillä on minimissään 30 - 40 miljoonaa euroa. Meillä työpakkojen menetys on ollut moninkertainen Uuteenkaupunkiin verrattuna. Mukaani tälle matkalle olin pyytänyt Punnan Juhan. Hyvän matkaseuran kanssa matka tuntui oikein onnistuneelta.

Muistio keskustelusta Kari Kosken kanssa Raumalla 19.11.2012 klo 11.30- 13.00
Mukana Kari Kosken lisäksi Juha Punta ja Ritva Sinervo.
 
Kari kertoi meille alustavasti siitä, että Uki:ssa oli käytetty erilaisia hankkeita ja pyritty saamaan yrityksille töitä.
Sitten varsinainen keskustelu koskien UKI:a ja Salon selviytymistä:
Hankalimmiksi ihmisryhmiksi muorostuu ne, joidenka työttömyysaika jatkuu yli 2 vuotta. Pitkään kestänyt työttömyys lisää selkeästi sairastumisriskiä ja masennusta. Samoin Uki:ssa lisääntyivät sairauslomat ja mielenterveysongelmat lomautuksien ja työttömyyden vuoksi. Uki menetti n. 2000 työpaikkaa. Silti ei puhuttu Ukin budjetin nettovajauksesta kuin 12,5 milj. euron määrästä. Kari kauhistui meidän nettovajausta, 40 milj.
Lisäksi pitää huolehtia työttömiksi joutuvien perheistä. Jos molemmat tai kaikki perheenjäsenet ovat joutumassa työttömiksi, niin pitää huolehtia siitä, että heistä ainakin toinen puoliso olisi työelämässä. Kaupungin työntekijöissä voi olla myös niitä perheitä, joissa molemmat ovat kaupungin palkkalistoilla.
Uki:ssa 1993 lomautukset onnistuivat suhteellisen hyvin, mutta ei sitten enää 2010 lomautukset ottaneet onnistuakseen. Liitot vastaan kaikkia toimenpiteitä. Pakolla runnottiin läpi lomautukset talkoovapaina?. (Olikos se noin?) Tarkenna Juha itsellesi jos en muistanut oikein.
Varhaiseläkkeet kalliita kaupungille, n. 1.5milj. euroa per vuosi.
Pitäisi saada aktivoitua henkilökuntaa vaatimaan mahdollisuutta liitoilta lomautusten , talkoovapaiden tai palkanalennusten toteuttamiseen. vapaaehtoiset palkattomat vapaat kannustettavia kohteita.Henkilökunnan pitäisi myös miettiä henkilökohtaisien tulosten parantamista.
Tehtävä vähintään 3 vuoden ratkaisu ja suunnitelma säästötoimenpiteissä.
Elyn uhkasakkoa on vältettävä sosiaali ja terveystoimen sekä varhaiskasvatuksen osalta.
Osalomautukset olisivat ehkä paras ratkaisu lomautuksiin.
Kaikki mahdolliset yhteistyökumppannit käytettävä hyödyksi; yritykset, yhdistykset, järjestöt, seurakunta, ammatilliset oppilaitokset ja työvoimapoliittinen sektori. Työssä oppimista, näyttötutkintoja, pajatoimintaa jne yhteistyössä eri tahojen kanssa.Erillissopimuksia kannattaa harkita.
MM: Rauman seudun katulähetys tekee työtä työttömien,nuorten ja syrjäytymisvaarassa olevien auttamiseksi.                 ( http://www.raumanseudunkatulahetys.fi )
Työllisämisvelvoite ja siihen saa tukea Elystä 80%. Kaikki mahdollinen tuki haettava Elystä.
Yrityksiä tuettava paikallisuutisoinnin kautta, järjestetään tilaisuuksia mm. kaupunkisuunnittelun tiimoilta.
Keskushallinto pitää olla ”hanskassa”. Keskushallinnon pitää koodrinoida ja sen tulee ottaa yritykset mukaan esim työllistämisasiassa. Yrityksille ”porkkanoita”, UKI:ssa esim. 450€/kk:ssa / 4kk yritykselle, jos se otti työhön työttömän työnhakijan 4 kk:si ja jos se poiki pitemmän työsuhteen maksettiin 4 kk:ta lisää. Toimialajohtajat avainasemassa.
Hankintoja voi kohdentaa oman paikkakunnan ja seutukunnan hyväksi miettimällä esim. toimitusajan pituutta, sitä olisiko jokin erityistarve hankinnassa sellainen mitä ei löydy kuin paikkakunnan tuotteiden kohdalla jne. Kokonaisuuksia voi pilkkoa pienemmiksi jne.Hankintojen tähtäin on seutukunnan työpaikkojen säilymisessä.
Erilaisten hankkeiden saaminen alueelle on tärkeää.
Selviytymisstrategia ja suunnitelma on tehtävä kokonaisuutena kauaskantoisesti. Suunnitelman laatimisessa pitää huomioida kaikki edellä mainitut yhteistyötasot. Eri toimintalohkot on huomioitava erillisinä kokonaisuuksina.
Ilmastomuutosten läpäisynperiaatetta kannattaa tutkia suunnittelun yhteydessä ja miettiä kaupungin kulutusta energiatehokkuutta lisäämällä.
Energiatoiminnan yrittämistä kannattaa tuke. ( Siitä olikin satummoisiin eilen seiskauutisissa uutisointia Kuusankosken yritysosaamisen tiimoilta) lajittelua tulisi lisätä ja käyttää energiajätteen lajitellut jakeet omaan kaukolämpötuotantoon.
 
Riskiryhmät kaupungille raskaita taloudellisesti. Niistä joihin tulee panostaa ovat:
-          Perhe
-          Pitkäaikaistyöttömyys
-          Nuoret
Jos nämä ryhmät laiminlyödään, niin tulee vaikeuksia ja ongelmia.
 
T. Ritva


Siis tälläisen muistion lähetin kaikille oman puolueeni valtuutetuille. Työsarkaa on paljon ja kuinka moni meistä laittaa oman työnsä ohessa itsensä todella likoon niin, että selvitetään kaikki edellä mainitut yhteistyömuodot. Yksi on omalla kohdallani varmaa. Niin kauan kuin voimavarani riittää -  olen sydämestäni talkoissa mukana ja viimeiseen asti tulen taistelemaan mm. oman energiatuotannon puolesta niin, että meillä omille jäteyrittäjille riittää töitä. 

Kirjoitan teille joulunpyhinä kukaties lisää siitä mitä olen puuhaillut. Puuhaillut olen ja kysellytkin ilmeisesti joidenkin tulevien päättäjien mielestä liikaa infotilaisuudessa, kun joku uusi valtuutettu persuista oli epäiltyt minusta tulevan uuden Kalevi Satopään. EI minusta tule Satopäätä, mutta haluan selvittää itselleni missä tässä kaupungissa nyt mennään. Ei voi olla valtuustoehdokas, jos työntää päänsä pensaaseen katsomatta totuutta silmiin. 

Toivotan kaikille kanssakulkijoilleni Hyvää ja Ruahallista Joulua sekä parempaa Uutta Vuotta 2013 heart